Blankon brunssi

N. 14 vuotta sitten muutin Turkuun, astuin opinahjoni ovesta ensimmäisen kerran sisään ja tutustuin isoon joukkoon hauskoja ja mielenkiintoisia ihmisiä.  Hiljalleen samat ihmiset alkoivat kerääntyä yhä uudestaan erään kandion kahvipöydän ympärille ja melko nopeasti muodostui tiivis  tyttöporukka, joka vietti aikaansa yhdessä niin opiskelun kuin vapaa-ajan rientojen merkeissä. Olin saanut korvaamattomia ja (toivottavasti) elinikäisiä ystäviä. Yhteiset opinnot päättyivät n. 8 vuotta sitten (jösses, että aika kuluu nopeasti, ja kas me emme vanhene lainkaan), mutta yhteydenpito on jatkunut edelleenkin säännöllisten tapaamisten merkeissä.

Nyt yksi meistä kuudesta on lähdössä tutkimustyöhön valtameren taakse n. 2-3 vuodeksi. Sen vuoksi  keräännyimme viikko sitten yhteen lähettämään ystävämme kunnialla matkaan (ja muistuttamaan, että takaisin on syytä palata, kun sen aika on!). Tapaaminen järjestettiin hyvän ruuan merkeissä, kuten yleensä tapana on ollut, ja tällä kertaa paikaksi valittiina Blanko. Koska Blankon brunssia on hehkutettu jopa Helsingin Sanomissa saakka, niin olihan se PAKKO käydä testaamassa.  Lisäksi yksi meistä oli jo kerran aiemmin käynyt brunssin testaamassa ja osasi sitä suositella. Ja onneksi suositteli – ruoka oli hyvää, valikoimaa oli runsaasti ja tunnelma oli kohdallaan. Kiitos Minna!

(kuvat eivät tee oikeutta ihanille ruuille)

Blankon (Aurakatu 1, 20100 Turku) brunssi on joka sunnuntai kl0 12 – 17. Varsin epätyypillinen aika brunssille, jonka periaatteessa pitäisi olla aamiaisen ja lounaan yhdistelmä. Vaikka mitäs minä tiedän, ehkä se on coolin cityretkun tyypillinen aamiaisaika. Itse kuitenkin yleensä nautin aamiaiseni n. klo 7 keittiöni pöydän ääressä lappaen samalla toisella kädellä puuroa kuopukseni suuhun. Niin tuonakin aamuna. Siispä olin jo sopivan nälkäinen valikoimasta pursuavalle seisovalle pöydälle puolenpäivän aikaan. Ja valikoimaa riittikin! Tarjolla oli todellakin selkeää aamiaisruokaa, kuten lehteviä croissanteja, karjalanpiirakoita yms. pekonia ja makkaraa unohtamatta. Lisäksi oli reilua lounasruokaa, kuten kanan koipipaloja, erilaisia ruokaisia salaatteja ja lihapullia ja näille sopivia lisukkeita. Erityisesti pastasalaatti ja mausteiset makkarat olivat minun mieleeni. Jälkiruokapöytäkin oli notkuva. Tarjolla oli jäätelöä, hedelmiä, marjoja, rahkaa ja erilaisia leivonnaisia. Juomina kahvin ja teen lisäksi löytyi erilaisia tuoreita mehuja. Ja kaiken tämän sai vain 15 eurolla! Mielestäni varsin kohtuullista.

Jos brunssista pitää löytää jokin huono puoli, on se varmaankin sen suuri suosio. Itse ravintolaan joutuu jonottamaan ja myös noutopöytiin joutuu jonottamaan. Tiskin edessä ruuhka on mieletön! Paikalle on hyvä mennä jonottamaan jo ennen kahtatoista, mikäli mielii saada istumapaikan. Ruuhka on suurimmillaan 12 – 14. Jos paikalle saapuu klo 13 aikaan, ei varmaankaan saa paikkaa. Tuohon aikaan näykyi ihmisiä runsaasti norkoilevan tiskin luona ja odottelevan paikkojen vapautumista.  Toisaalta jos tulee ajoissa ja  lähettää jonkun porukasta paikkaa varaamaan, kun muut maksavat, voi saada paikan parhaan ja rauhallisimman pöydän. Me teimme niin, ja nautimme ihanan lokoisan sunnuntai-iltapäivän nauttien herkullista ruokaa kiirettömästi ja useita kertoja santsaten. Kello oli lähemmäs 16, kun poistuimme tyytyväisinä ravintolasta.

Kiitoksia vielä ihanasta sunnuntaista Mira, Maria, Elina, Outi ja Minna! Ja halauksia ja tsemppiä vielä kerran sinulle Maria! Poikani sanoja lainaten ”onnea matkaan!”

2 kommenttia artikkeliin ”Blankon brunssi

  1. Tämä Blankon brunssi on ollut monesti mielessä, mutta nyt olemme tosiaan menossa Turkuun pe-la. Oletko käynyt testaamassa mitään muuta brunssia tai aamiaista, mitä voisit suositella? FCC:n brunssille minulla on varaus, mutta se ei ehkä kuitenkaan ole brunssi ihan perinteisessä merkityksessä.

    1. Blankon brunssi on vain sunnuntaisin. Tuppaavat muutenkin olemaan pääsääntöisesti olemaan sunnuntaisin. Mutta ravintola Aurorassa on poikkeuksellisesti kesäaikaan myös lauantaisin brunssi. Käy kurkkaamassa http://ravintolaaurora.fi/ . On ainakin hienolla paikalla. Kokemusta brunssiruuista ei ole. Ravintolana muuten minusta ihan ok.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s