Lihasalaatti

Tämä ohje on mukailtu Sara La Fountainin ohjeesta ”oriental-lihasalaatti”. Olen tehnyt salaattia muutaman kerran aiemminkin ja olen mukauttanut kastikkeen suhteita enemmän omaan makuuni sopivimmiksi. Saran salaatista löytyy lisäksi parsaa ja raskalaisia papuja, mutta itse en niitä ole kaivannut. Jostain täytyy hiukan tinkiä, kun tekee salaattia vain kahdelle ihmiselle 🙂 .

2:lle

2 naudan sisäfileepihviä
suolaa ja mustapippuria
salaattisekoitusta
50g sokeriherneitä paloiteltuna
pala kurkkua ohuiksi siivuiksi leikattuna
1 porkkana kuorittuna ja kuorimaveitsellä (tai juustohöylällä) ohuiksi siivuiksi leikattuna
muutama retiisi
2 kevätsipulia pilkottuna
kourallinen pavunituja

Kastike
2,5 rkl soijaa
1 tl inkivääriä
1 tl hoisinkastiketta
2 tl hunajaa
1/2 chiliä, siemenen poistettuna ja pieneksi silputtuna
1/4 tl wasabitahnaa
1,5 rkl öljyä
1 rkl seesaminsiemeniä

Paista pihvien pinta nopeasti pannulla. Laita uuniin 175 asteeseen kunnes lihan sisälämpötila on 54-56 astetta. Kääri pihvi alumiinifolioon ja anna vetäytyä 5 – 10 minuuttia.  Sekoita kaikki kastikkeen ainekset hyvin keskenään. Laita lautasille salaattisekoitusta ja lisää päälle muut salaattiaineet. Leikkaa pihvit ohuiksi siivuiksi ja asettele salaattien päälle. Valuta vielä päälle kastiketta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s