Kanaquesadillat

Kuten olen ennenkin todennut, meidän perheessä jää usein broileria yli, koska sitä myydään kaupoissa aina niin jumalattoman kokoisissa pakkauksissa. Tässä taas yksi hyvä ruoka, johon ne edelliseltä päivältä ylijääneet  kypsät broiskut saa tungettua. Resepti on Sara La Fountainin, joskin hiukan muokattuna.

4 :lle

Kanatäyte
n. 400 g paistettua broileria, esim fileitä
5 rkl Chipotle Tabasco -maustekastiketta
3 rkl tomaattipyrettä
2 rkl öljyä
1 limetin mehu
1 tl sokeria
suolaa

Lisäksi
8 vehnätortillaa
6 – 10 siivua yksittäispakattua cheddarjuustoa pieniksi paloiksi revittynä
150 g juustoraastetta
1 prk crema fraichea

Salsa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1/2 punasipuli tai 1 kevätsipuli varsineen
1 limetin mehu
1/2 nippua basilikaa silputtuna
4 rkl öljyä
2 rkl sokeria
suolaa ja mustapippuria

Tee ensin salsa. Pilko tomaatit, silppua sipuli ja suikaloi basilika. Sekoita nämä kulhossa yhdessä muiden ainesten kanssa. Laita jääkaappiin maustumaan. Tee seuraavaksi kanatäyte. Pilko broilerin liha paloiksi ja sekoita lihat kulhossa yhdessä Chipotle Tabasco -kastikkeen, tomaattipyreen, öljyn, limemehun, sokerin ja suolan kanssa. Sekoita massa hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan hetkeksi.  Levitä kanatäytettä 4 vehnätortillan päälle. Ripottele päälle cheddarjuustot ja juustoraaste. Aseta jokaisen tortillan päälle toinen tortilla. Lämmitä quesadilloja uunissa 200 asteessa noin 5 – 7 minuuttia niin, että juustot sulavat ja täyte lämpenee. Tarjoile quesadillat salaatin ja creme fraichen kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s