Lämmin vuohenjuustosalaatti

Samalla teemalla jatketaan…Tämä on hyvä arkisalaatti, koska tämä syntyy helposti, mutta on silti älyttömän hyvää. Vuohenjuustosalaatit vaativat monesti lautasannostelua, mutta tämän voi helposti tarjoilla isolta vadilta. Salaatti toimii ateriana itsessään tai lisukkeena esimerkiksi kanalle. Salaattikastiketta ei tarvitse sekoittaa vaan sweet chili -kastike hoitaa näpsäkästi kastikeen roolin. Makea kastike sopii loistavasti vuohenjuustolle. Resepti on napattu Puoli kiloa voita -blogista.

erilaisia salaatteja
kurkkua
oliiveja
(verkkomelonia)

Uunissa käytettävät:
kirsikkatomaatteja puolitettuna
punasipulia
(valkosipulia)
pinjansiemeniä
vuohenjuustoa viipaleina

oliiviöljyä, valkoista balsamicoa
mustapippuria
suolaa

sweet chili -kastiketta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, mieluiten grillivastuksella. Puolita kirsikkatomaatit, viipaloi sipulit ja vuohenjuusto. Asettele uunipellille tomaatit halkaisupinta ylöspäin. Laita tomaattien päälle vuohenjuustoviipaleet ja niiden päälle sipulirenkaat. Ripottele vielä kaiken päälle pinjansiemeniä.  Rouhaise pari kierrosta mustapippuria ja ripottele suolaa kaiken päälle. Laita uuniin noin 5 minuutiksi.

Tee sillä välin salaattipohja laakealle vadille. Revi salaattia pohjaksi, päälle  pilkotut kurkut sekä oliivit. Salaattiin sopii myös jokin makea, kuten verkkomeloni, mutta ei ole välttämätön. Pirskottele saltaattiin hiukan oliiviöljyä ja valkoista balsamicoa. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ota pelti ulos uunista ja nostele viipaleet salaattipedin päälle ja viimeistele roilottelemalla sweet chili -kastiketta pinnalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s