Portviinisiirappi hanhenmaksapateelle

Minä en erityisemmin pidä jouluruuista. Niinpä meidän perheemme jouluaaton perinteisiin kuuluukin, että vaikka lounaalla maistellaan kinkkua ja laatikoita, niin illalla syödään useamman ruokalajin illallinen. Niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna juhlapöydässä oli mukana ensimmäistä kertaa myös veljeni kiinalainen vaimo.  Kiinassa on kuulemma tapana, että ruokalajeja tarjotaan niin monta, kun pöydäsä on syöjiä. Niinpä söimme tana vuonna 6 ruokalajin illallisen.

Ensimmäisenä alkuruokana söimme blinejä mädin, sipulin ja smetanan kanssa. Toisena alkuruokana söimme hanhenmaksapateeta portviinisiirapin kanssa. Patee oli Stockkalta – en ole kokenut pystyväni itse parenpaan ja jouluna on muutenkin kiva nipistää keittiössä vietetystä ajasta se mikä on mahdollista. Lisäksi rouhin mukaan  pähkinärouhetta hunaja-pistaasipatukasta. Pikkuinen leipänen on sinihomejuustoskonssi – erittäin hauska ja onnistunut viritelmäni!

Portviinisiirappi

2 dl portviiniä
2 rkl sokeria

Tee portviinisiirappi keittämällä sokeroitua portviiniä kokoon, kunnes nesteestä on reilu puolet jäljellä ja neste paksunee hiukan. Muista, että jäähdyttyään siirappi jähmettyy lisää.

Sinihomejuustoskonssit

4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
50g voita
1,5 dl Aura-ruokakermaa

Väliin
Ranskankermaa
viikunahilloa

Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi.Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikinasta n. 2cm paksuinen levy ja ota muotilla (esim. lasilla tai pienellä piparkakkumuotilla) pyörylöitä. Voitele vielä kermalla tai maidolla ja paista 225 asteisessa uunissa noin 10 min. Leikkaa jäähtyneet skonssit kahti ja laita väliin ranskankermaa, jonka joukkoon olet sekoittanut reilusti viikunahilloa. Tarjoile pateen ja siirapin kera.

2 kommenttia artikkeliin ”Portviinisiirappi hanhenmaksapateelle

  1. Onpa hauska tapa syödä jouluruoat lounaalla ja illalla muita herkkuja! Olen monesti miettinyt, mikä olisi itselle mieluisin tapa joulusyömisten suhteen, mutten ole kertaakaan ajatellut, että laatikot voisi olla jouluaattona lounaalla. Hurjaa. 😀

  2. Meilläkään ei suomalaisista jouluruoista oikein piitata, ja ollaan tehty ranskalainen joulumenu nyt nelisen vuotta putkeen. Portviinisiirappi ja ankanmaksa vaikuttavat loistavalta yhdistelmältä. Täytyy kokeilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s