Sitruunalla ja parmesanilla maustettu lohi

Viikonloppu hujahti taas ohi. Nopeasti, vai mitä? Tässä maanantain kunniaksi resepti, joka käy arkeenkin, on sen verran nopea valmistaa.

Sitruuna sopii paitsi makeaan piirakkaan, tietysti myös kalan kaveriksi. Söimme tätä pitkäperjantaina, resepti on Pirkasta lähtöisin. Ruusukkeet ovat ihan hauska tapa tarjota tätä, mutta seuraavalla kerralla ajattelin tehdä näistä aineksista ihan vaan kuorrutetun lohen. Lohen kanssa tarjoiltiin perunamuussia, joka oli pursotettu leivinpaperille ja ruskistettu lohen kanssa samaan aikaan uunissa. Lapsista oli superhauskaa pursottaa omat muusiruusukkeensa :D.

Ainekset
n. 1 kg lohifileetä
puolen sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria
1 dl tilliä hienonnettuna
1 sitruunan kuori raastettuna
1,5 dl parmesaania raastettuna
1 rkl voita
cocktailtikkuja

Hienonna tilli. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja parmesaani. Sekoita ainekset.
Leikkaa lohifilee irti nahasta vinottain runsaan sentin paksuisina viipaleina. Levitä viipaleet työlaudalle leivinpaperin päälle. Mausta fileet sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla.
Levitä viipaleille tilli-sitruuna-parmesaaniseos. Kiedo viipaleet ruusukkeiksi ja kiinnitä cocktailtikuilla Nosta ruusukkeet laakeaan, voilla voideltuun uunivuokaan.
Kypsennä 200 asteessa uunin keskitasolla 15 – 20 minuuttia. Tarjoa perunamuussin ja salaatin kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s