Tervakukka

Kuten olen aiemminkin kertonut, olen hurjan kiinnostunut sisustamisesta. Mikäs sen parempaa kesälomaohjelmaa siis, kuin Asuntomessut, jotka aukeavat huomenna 13.7. täällä Tampereella, Vuoreksen kaupunginosassa! Minun ei ole onneksi tarvinnut odottaa koko kevättä päästäkseni messutunnelmiin. Minulla on ollut aivan mahtava tilaisuus päästä seuraamaan asuntomessutalon pystyttämistä, kun ystäväpariskunta Anna ja Mikko ovat rakennuttaneet alueelle kauniin Tervakukka-nimisen kohteen. Kohteen numero Asuntomessuilla on 38. Tervakukka on ekotoimiva puutalo – tutustu rakennusteknisiin hienouksiin, pohjapiirustukseen ja muuhun vaikkapa täällä tai täällä. Pariskunnan rakennusajan tunnelmiin voit puolestaan tutustua Tervakukka-blogissa. (Kuva lainattu: http://www.greenbuild.fi)

Näin muutama päivä ennen Asuntomessujen aukeamista messualueella on käynyt mieletön kuhina. Yötä myöten on laitettu pihoja kuntoon, kuskattu ylimääräistä rakennustarviketta pois, viimeistelty sisätöissä lukemattomia yksityiskohtia (lattiakaivojen kannet, sieltä täältä puuttuvat listoitukset/etusarjat/vetimet/verhotangot/valaisimet…) – ja sisustettu: pyyhitty pölyt viimeisen kerran, silitetty ja asennettu verhoja, aseteltu pienesineitä sekä suoristeltu mattoja. Kaiken on oltava kunnossa, kun suuri yleisö pääsee tutustumaan messukohteisiin. Viimeistä vaihetta on kylläkin edeltänyt sisustuksen viimeisteleminen jo muutamaankin eri otteeseen, sillä viralliset sisustuskuvat lehtiin on otettu jo toukokuun lopulla. Niistä pystyi kuitenkin rajaamaan rakennustelineet pois :D.

Olen päässyt auttelemaan muiden kavereiden kanssa Annaa ja Mikkoa viimeksi mainitussa eli sisustuksen viimeistelyssä sekä ennen sisustuslehtien kuvauksia, että varsinaisia messuja. Sisustussuunnittelija Maija Koro on valinnut Annan kanssa taloon tulevaa pienesineistöä (kaikkien isojen huonekalujen, tapettien yms. lisäksi, tietysti), mutta jonkun on pitänyt asetella lelut lastenhuoneeseen ja vaahtokarkit kulhoon. ”Stailaaminen” onkin ollut hurjan hauskaa hommaa :D! Jos siis vierashuoneen sohvatyyny on väärään suuntaan vinossa, voit osoittaa syyttävällä sormella minua (tai vaikka Mariaa – terkut)!

Nyt kaikki alkaa olla kunnossa ja Asuntomessujen vieraatkin pääsevät ihastelemaan Tervakukan lämminhenkisiä, persoonallisia ratkaisuja. Olen erityisen tykästynyt rohkeaan tapettien käyttöön (kaikki tapetit ovat Tapettitalon mallistosta), tekstiileihin, joissa on hyödynnetty mm. Annan mummun virkkaamia pitsejä, talossa luovasti käytettyihin, upeisiin puupintoihin ja klassikkohuonekaluihin sekä -valaisimiin. Mielestäni tämä talo tuntuu jo kodilta, ja siitä puuttuu perinteinen asuntomessutalon kliinisyys ja kovuus. Tervakukka on kuin moderni ja nuorekas (ja iso ;-)) mummonmökki, pienellä ekologisesti toteutetulla arjen luksuksella höystettynä. Käykää tutustumassa paikan päällä – ja tässä myös muutama yksityiskohta, jotka tallensin eilen.


Lokit liitelevät korkeassa olohuoneessa. Tapetti on Tapettitalon Lumikide, ruskea-valkoisena.


Takkahuonetta koristaa moderni Ikean tuohivalaisin.


Upeaa puupaneeliseinää olohuoneessa korostavat Lundian seinävalaisimet.


Kupla on löytänyt paikkansa yläkerran aulan työtilasta.


Secto löytyy keittiön saarekkeen päältä.



Annan serkku Markku Pyymäki on toteuttanut upeat musteläiskätutkielmat takkahuoneeseen.


Saippuat odottavat kylpijää poreammeen reunalla…


…kuten myös kylpyankat!


Alakerran vessan seinää kiipeilevät gekko löytyi vastikään pariskunnan lomareissulta Mallorcalta, pienen kylän torilta.


Rakennuspölyä leijailee vieläkin ilmassa, onneksi on välineet kohdallaan!


Pidetään sormet erossa niistä valkoisista verhoista sitten! 😀







Olohuoneen lammastuolit kutsuvat lueskelemaan…





Vierashuoneessa on Prinsessa-tapetti ja siihen sointuvat pitsit – matto Virkkuukoukussa.



Annan äidin vanha nalle odottaa kummilapsia lastenhuoneessa, tapetti on nimeltään Pöllö. Ei pöllömpi, vai mitä!


Työ-/kuntoilutilan maailmankartta odottaa nuppineuloja, jotka kertovat missä pariskunta on matkustellut.





Makuuhuoneessa on Kirsikkapuu-tapetti, Annan hymytyttö-patsas sekä Annan mummon pitsein koristellut pellavaverhot ja valaisinten varjostimet.

Loppuun vielä kuvatodiste siitä, että talo on jo melkein koti, sillä siellä on aterioitu kummilasten kanssa:

Onnea, Anna ja Mikko! Teille tulee aivan valtavan ihana koti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s