Avokadosmoothie

Energistä uutta vuotta kaikille! Toivottavasti joulunpyhät ja vuodenvaihde menivät mukavasti. Meidän poppoon joulusuunnitelmia sotki hieman se, että pieni neitimme sairastui vesirokkoon juuri ennen aattoa. Rokko meni onneksi suht helposti ohi, mutta suunniteltu mummolajoulu vaihtui siten kotona vietettyyn juhlaan. Emme olleet varautuneet viettämään joulua kotona, joten menusta tuli tosi yksinkertainen ja nopea valmistaa. Söimme naudan sisäfilettä sairaan hyvällä portviinikastikkeella (kiehutin pitkään ja hartaasti salottisipulia, fondia, punaviiniä ja portviiniä sekä yrttejä kastikkeeksi) sekä salaattia, jossa oli erilaisten salaattien lisäksi päärynää, homejuustoa ja saksanpähkinöitä. Jälkkäriksi syötiin valkosuklaamoussea ja piparkakkumuruja. Hyvää oli! Uutta vuotta juhlittiin kotona, ja innostuimme testailemaan kivoja uusia reseptejä. Siitä postausta luvassa hieman myöhemmin.

Kärkeen kuitenkin terveelinen vuoden aloitus. Kuinka moni on luvannut skarpata ruokavalion suhteen uuden vuoden kunniaksi? Minulla skarppaus on jatkunut enemmän tai vähemmän jo viime syksystä, ja sitä myötä olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota myös hyvän rasvan saantiin ruokavaliossani. Yksi erinomainen, herkullinen hyvän rasvan ja kuidun lähde on avokado. Olen aivan rakastunut tähän hedelmään(?!) ja käytän sitä ruuanlaitossa paljon: salaateissa ja ruisleivän päällä, tai ihan sellaisenaan kuoresta lusikalla natustettuna, suolalla ja mustapippurilla maustettuna. Avokadopastakin piti tietysti aikoinaan testata…

Tällä kertaa avokado päätyi smoothieen, joka olikin tosi pirteän makuista. Tämä kokeilu jää varmasti aamiaispöytään! Ohje on alunperin Stockan ruokasivuilta, mutta lisäsin appelsiinia (jotka ovat nyt parhaimmillaan!) ja kookosmaitoa omaan versiooni. Nam!

avokadosmoothie

Ainekset
2 kypsää avokadoa
1 banaani
1 kypsä päärynä
1 appelsiini
1 tl raastettua inkivääriä
1 sitruunan tai 2 limetin mehu
0,5-1 dl kookosmaitoa

Kuori kaikki hedelmät, poista päärynästä kota. Purista sitruunasta/limeteistä mehu ja raasta inkivääri. Blendaa kaikki ainekset kuohkeaksi pirtelöksi.

6 kommenttia artikkeliin ”Avokadosmoothie

  1. Kiitti vinkeistä! Mulla sattuu juuri olemaankin avokadoa ylijäämänä, ja mietin mihin sitä käyttäisin, onneksi satuin eksymään tänne 🙂 Ja tuota tahinia pitää ehdottomasti kans kokeilla!

  2. Oi tätä on pakko kokeilla! Avocadosta teen usein ”vanukasta”. Banaanin ja vaniljaproteiinijauheen kera siitä tulee aivan ihanaa!

    1. Pitääkin testata. Pelkästään veteen tai maitoon sekoitettuna vaniljaprodejauhe on kyllä aika ällöä 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s