Chili-limekanaa ja cashewpähkinäsalsaa

Ohje  on Sara la Fountainin kirjasta Passion for food. Jälleen kerran tuosta kirjasta löytyi onnistunut ja helppo ruoka arkeen. Erityisesti tuo cashewpähkinäsalsa oli maukasta. Aion kokeilla sitä muissakin yhteyksissä. Varmastikin toimii esimerkiksi kesällä monenlaisen grilliruuan lisukkeena. Itse olin tällä kertaa ruuan lisukkeeksi keittänyt myös parsaa ja salsa toimi tässkin yhdistelmässä ihan hyvin.

kanaa

4 broilerin filettä tai 10 minikanankoipea

Kastike

2 limetin mehu
5 rkl sweet chili -kastiketta (alkuperäisessä ohjeessa on 10 rkl, mutta voin vakuuttaa, että se on liikaa..)
2 tl chipotle Tabasco -maustekastiketta (ei ole välttämätön)
4 tl sokeria
2 tl tomaattipyrettä
3 tl inkivääriä raastettuna
2 rkl kevätsipulia silputtuna

Tee ensin kastike. Sekoita kaikki aineet hyvin sekaisin. Pyörittele kanat kastikkeessa. Paista kanat uunissa pakkauksen ohjeen mukaan riippuen kanafileiden / minikoipien koosta riippuen. Fileille yleensä 20min 200 asteessa riittää.

Cashewpähkinäsalsa

200g cashewpähkinöitä (saatoin laittaa vähän vähemmän)
2 rkl mintunlehtiä, silputtuna
1/2 nippua kevätsipulia silputtuna

Kastike:

1 rkl limettimehua
2 tl kalakastiketta
1/2 rkl sokeria
3 rkl korianteria silputtuna
1/2 chiliä siemenet poistettuna ja silputtuna
1/2 sitruunaruohon vartta, siputtuna (itse en laittanut tätä, enkä jäänyt kaipaamaan)
1/2 dl hienonnettuja mintunlehtiä
3/4 dl oljyä

Sekoita kulhossa kaikki muut kastikeaineet paitsi öljy. Lisää öljy joukkoon koko ajan samalla sekoittaen. Lisää joukkoon cashewpähkinät, minttu ja kevätsipuli. Tarjoa lisukkeena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s