Rocky road fudge

Motiiveja ruuanlaittoon ja leivontaan löytyy joka lähtöön.

Kaikkihan tietävät, että hammaskeijuja on olemassa. Ja että ne saattavat tuoda onnekkaalle ipanalle kolikon, jos irronneen hampaan laittaa tyynyn alle yöksi. Esikoiseltani on lähtenyt yksi hammas ja hän on tallettanut hammaskeijulta saamansa ansion lasipurkkiin odottamaan. Tämä tarkka laskija on todennut, että kun kaikki hampaat ovat irronneet, saa kertyneillä kolikoilla hankittua uuden ukkelin kartuttamaan Skylander-kokoelmaa. Nyt yksi alahammas on heilunut lupaavasti jo pitkään, mutta ei tahdo irrota, ei sitten millään. Ahne pankkiirini keksi tänään, että syömällä toffeeta, saattaisi hammas mahdollisesti irrota hiukan nopeammin. No. Minua ei tarvinnut kauaa houkutella leipomispuuhiin, koska olen jo pidempään halunnut testata näitä Sara La Fountainin fudgeja.

Ihan onnistuneita olivat. Mutta eivät tarpeeksi sitkeitä. Hammas se on ja pysyy edelleen tiukasti alaleuassa.

fudge

1,5 dl saksanpähkinöitä tai hasselpähkinöitä murskeena
1,5 dl minivaahtokarkkeja
600 g suklaata
397g (1 prk) kondensoitua maitoa
ripaus suolaa
(1 tl vaniljatiivistettä – itse rouhin sekaan vaniljamyllyllä jauhettua vaniljaa)

Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja voitele paperi hyvin. Laita vuoan pohjalle puolet pähkinöistä ja vaahtokarkeista. Laita vuoka odottamaan. Laita paloiteltu suklaa, kondensoitu maito ja mausteet kattilaan hiljaiselle lämmölle siten, että suklaa sulaa ja massasta tulee tasainen. Taputtele valmis massa vuokaan ja lisää päälle loput pähkinät ja vaahtokarkit. Painele tasaiseksi. Anna jäähtyä jääkaapissa ainakin pari tuntia niin, että massa jähmettyy. Leikkaa paloiksi.

Ohjeessa ei mainittu, mitä suklaata pitäisi käyttää. Itse käytin tummaa suklaata, mutta alkuperäisen Sara La Fountainin reseptin kuvassa olevat fudget näyttävät väriltään siltä, että ne on tehty maitosuklaasta. Molemmat siis todennäköisesti ovat mahdollisia. Nämä ainakin onnistuivat. Uskon kyllä vakaasti, että myös maitosuklaasta tehdyt versiot jähmettyvät – niin paljon suklaata massaan tulee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s